torstai 27. marraskuuta 2014

Kestoväri

Tänään teimme ensimmäiset kestovärjäykset. Värjäys sujui erittäin hyvin! Minun asiakkaalle laitoin tyveen Goldwellin Tophich kestovärin ja latvaan tehtiin hiusväriä kirkastava Colorance Express Toning
Työjärjestys:
Ensiksi katsottiin mikä on hiusten lähtötilanne ja selvitettiin asiakkaan kanssa yhdessä tavoite värjäykselle.
 
 
 
Päädyimme asiakkaan kanssa sävyyn 9 NA 9 % hapetteella.
Kuvissa näkyy myös miten hapete ja väriaine sekoitetaan.
 
Seuraavaksi aloitettiin levittäminen ylhäältä alaspäin
 
Kun väri oltiin saatu levitettyä annettiin värin vaikuttaa 30 min jonka jälkeen se huuhdeltiin huolellisesti ja laitettiin sen jälkeen Colorance latvoihin pesupaikalla.
Coloanceen valitsin 10 silverin joka poistaa keltaisuutta ja tuo kirkkautta hiuksen väriin.
 
Tuotteen annettiin vaikuttaa 5 min ja se levitettiin vain hiusten pituuteen.
 
ENNEN / JÄLKEEN
 


Colorance

Tiistaina koulussa harjoittelimme tekemään Colorance kestosävytteen. Coloranceen kuuluu kolme sävyperhettä joista itse tein Colorancen joka on niistä vähiten tehoava. Väri muuttuu vain 1-2 astetta.
Käytin hiuksiin sävyä 6K. Sävy oli siis tummuusasteeltaan 6 ja värinä oli kupari.

Työjärjestys:
1. Pese hiukset pelkällä shampoolla ja kuivaa hyvin pyyhekuiviksi.
2. Sekoita hapete ja väri aine suhteella 2:1 ja sekoita hyvin.
3. Levitä väri tarkasti joka paikkaan ( lyhyisiin applikaattorilla ja pitkiin sudilla )
4. Anna värin vaikuttaa 25 min ja huuhtele huolellisesti ja käytä ainoastaan hoito ainetta.

ENNEN / JÄLKEE
Värjäys onnistui hyvin ja väristä tuli tasainen.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Asiakas päivä

Perjantaina meillä oli koulussa oma asiakas päivä. Minulle tuli kaksi asiakasta. Toiselle asiakkaalle tein ripsien ja kulmien värjäyksen ja muotoilun sekä Loreal Mythic oil tehohoidon. Toiselle asiakkaalle tein kulmien värjäyksen ja muotoilun sekä leikkasin huonot latvat hiuksista ja annoin saman tehohoidon. Molemmat työt onnistuivat erittäin hyvin! Asiakkaat olivat todella tyytyväisiä.

Tuossa on ennen jälkeen kuvia ensimmäisestä asiakkaasta.

Toisen asiakkaan ennen jälkeen kuvat.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Refecto Cil

Tänään kokeilimme pareittain Refecto Cillin ripsien ja kulmien kestovärjäystä. Sekä hiukan kulmien muotoilua. 
Tuote on älyttömän hyvä ja helppo käyttöinen. Väri sekoittuu vain kahdesta aineesta itse väristä ja sitten hapetteesta. 
Tuotetta käyttäessä on oltava tarkkana että silmät on oikein suojattu ettei ainetta joudu silmiin tai tartu ihoon. 
Tuotteen käyttö oli todella helppoa ja mukavaa!

Tarvittavat tuottet ja välineet

 Aluksi ripset ja kulmat puhdistetaan rasvattomalla pudistus aineella jonka jälkeen ne suojataan silmälapuilla joiden ihoon menevälle puolelle on levitetty vaseliinia.
Kuvassa silmiin on jo levitetty väri ja laput ovat silmillä rauhoittamassa silmiä. Tuotetta levittäessä saa olla tarkkana että väriä menee kaikkiaalle ja että kulmista tulee saman muoitoiset. Ripsille vaikutus aika oli 10 min ja kulma karvoille 5-10 min ja värjäyksen kestoksi luvattiin jopa 6 viikkoa. 
Vaikutus ajan jälkeen tuote pyyhittiin hellästi pois kostutetulla pumpulilla.
Valmis
Värjäys sujui erittäin hyvin. Ei tullut ylimääräsiä värjäytymisiä ihoon ja kulmista tulivat saman muotoiset :) 
Tykkäsin niin paljon tuotteesta että menin heti ostaamaan tuotteet kotia ja tein heti kotona siskolle värjäyksen :)

ENNEN  / JÄLKEEN
         

maanantai 10. marraskuuta 2014

2. jakso motorola

2. Jasko on nyt loppumassa. Jakson aika ollaan leikattu miesten pitkiin hiuksiin leikkauksia ja harjoiteltu erilaisia tehohoitoja. Teimme koko luokka portfolion ihon ja hiuksen anatomiasta joka sisältä suuren osan 2 jakson asioista ja portfolio tehtiin yksin. Yhdessä ryhmänä olemme opetelleet määrittelemään hiuspohjan kuntoa ja oikeiden tuotteiden valitsemista sekä intialaisen päähieronnan. Tehohoidoissa käytettävien lämpöön ja kosteuteen tarkoittavista laitteista olemme käyttäneet höyrykojetta ja hairmasteria. Opettelimme tekemään hiusten leikkauksen ja toteuttamaan sen avulla se. 
 Meillä on ollut paljon asiakas päiviä ja ne on ollut tosia mukavia varsinkin viime asiakas päivä kun oli vain puoli luokkaa. Parhaiten olen oppinut tekemään erilaisia tehohoitoja ja katsomaan miten ne vaikuttavat ja millaisille hiuksille.
Pari asiaa on tämän jakson suunnitelmasta on jäänyt myös tekemättä mm. Tutor toimintaan perehtyminen, ergonomia, muoto-oppi ja tehohoitoa tehostava laser kone. Myös laser, höyrykojeen ja hairmasterin puhdistamista ei olla käyty.


Mikä meni hyvin?
Kaikki sujui 2 jakson aikana hyvin ei ollut mitään mikä olisi jäänyt mietityttämään. Parhaiten varmaan meni asiakas päivät. Kaikki tekemäni hoidot ja leikkaukset sujui asiakkaalle todella hyvin :)


Mikä meni huonosti?
Tässä jaksossa ei mennyt mikään oikeastaan huonosti. Jaksossa ei ollut oikeastaan mitään kovin haastavaa mikä olisi mennyt huonosti. Kaikki tehtävät sain ajallaan tehtyä ja poissa oloja ei ole.


Mitä olen oppinut?
Olen oppinut tässä jaksossa leikkaamaan miesten pitkiä hiuksia, tekemään hiusten tehohoitoja ja hoitamaan ja valitsemaan hiuspohjalle oikeat tuotteet.
Yhteistyöstä olen oppinut sen tärkeyden. On hyvä tehdä yhdessä niin saa kuunneltua muilta neuvoja ja saa paljon tsemppiä.
Halloween projektista opin juuri yhteistyön tärkeyden kun näki miten kaikki teki hyvin yhteistyötä :)
Harjoitus asiakaspäivistä opin käsittelemään eri hius tyyppejä kun asiakkaanani kävi monta eri ihmistä ja kaikille tietenkin erilaiset hiukset.
Portfolion teossa opin ensinnäkin tekemään portfolion. Opin tärkeitä asioita hiuksista portfolion kautta.


Mitä viet/ olet vienyt käytäntöön?
Käytäntöön aion viedä heti kun mahdollista niin Lorealin Mythic Oil tehohoidon jonka ostan kotia heti kun mahdollista. Mutta nyt olen jo käytäntöön vienyt mm. intialaisen päähieronnan.


Työseuranta omalta kohdalta näyttää ihan hyvältä olen tehnyt hyvin töitä jakson aikana ja olen kyllä kiinnostunut asiakastöihin.
Harjoitus asiakas päivät ovat olleen älyttömän kivoja olen tykännyt kaikkein eniten asiakas päivistä. Asiakas päivinä kaikki työt on onnistunut hyvin ei ole ollut mitään ongelmaa tekemisessä.  Jatkossakin olisi kiva jos työt tehtäisiin pienemmissä ryhmissä ettei ole nin kova hälinä luokassa ja paikat vähissä asiakas päivinä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloween!

Eli perjantaina meillä oli koulussa pieni projekti, jossa meidän luokka pukeutui halloween asuihin ja laittoi hiukset ja lisäksi kolmannen vuoden kosmetologit maskeerasi meidät ja Petäjäveden valokuvauksen opiskelijat tulivat kuvaamaan meitä.
Ideana oli siis saada luokalle yhteinen mukava päivä ja päivän lopuksi lähdettiin heittelemään karkkeja muihin kouluihin ja näyttämään samalla meidän osaamista :)
Päivä onnistui todella hyvin! Kaikki lähti mukaan touhuun ja saatiin kaikille mukava yhteinen päivä :) Saimme mukavasti herätettyä huomiota muissa kouluissa asuillamme, hiuksillamme ja meikeillämme :)
Tässä pari kuvaa päivästä:

meikkausta
hiusten laittoa
viimein valmista
                                                    

Loreal Mythic Oil

Torstaina kokeilimme koulussa Loreal Professionnel hoito tuotteita. Kokeilin luokkaliseni kanssa Lorealin mythic Oil sarjaa. Tuote sarjasta käytössämme olivat: shampoo, hoitoaine ja hiusnaamio.
Hoito tehosi minun ja kaverini hiuksiin erittäin hyvin! Hiuksista tuli älyttömän sileät ja terveen näköiset :)

Ennen                                 Jälkeen

Tuotteet: