sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kampauksia

Aloimme harjoittelemaan syvemmin kampausten tekoa. Harjoittelimme tekniikoita, joilla kampauksista saa kestävämpiä sekä miten saa kiinnitettyä lisäkkeitä hyvin hiuksiin. 

Ensimmäinen kampaus oli romanttinen letti-nuttura kampaus, joka sopii hyvin esimerkiksi treffeille tai jos menee ulos syömään. Kampaukseen tehtiin eteen kruunumainen letti ja niskaan kahdesta letistä nuttura valkin päälle. Valkin pohjalle tehtiin pieni letti johon valkin saa kiinnitettyä kunnolla. Föönaus on tässä kampauksessa kaiken a ja o. Siihen on kiinnitettävä huomiota, koska tämä kampaus ei hyvän föönauksen jälkeen tarvitse muuta pohjatyötä.



Hääkampaus. Tähän kampaukseen tehtiin tarkka pohjatyö kihartamalla piipparilla sekä todella kestävillä muotoilutuotteilla. Takaraivolle kiinnitettiin pieni valkki jonka päälle kiharat nosteltiin yksitellen ja kauniisti aseteltuina. etu osa kiharrettiin sivuttain, että saatiin hiukset menemään siitä kauniisti taaksepäin. Kampausta tehdessä on tärkeä ottaa huomioon, että föönaa hiukset oikeaan suuntaan jolla kampauksesta saa nätin eikä hiukset sojota minne sattuu. On myös tärkeää kihartaa hiukset tarkasti ja nekin oikeaa suuntaan.






Sileä niskanuttura. Meillä oli KC Professionalin järjestämä kampauskoulutus, jossa kävimme erilaisia kampaus tekniikoita läpi ja halusiin niistä itse testata tätä nutturaa. Valitsin nutturan, koska halusin oppia miten saadaan hyvä sileä pinta ja iso nutturra käyttäen vain omia hiuksia. 



Tein tämän jakson ainaka myös kampaus ja ehostus näytön. Kampauksen tein mallille, joka oli menossa muotinäytökseen Kukkakauppa Ruusupuun 20 vuotis syntymäpäiville. Yhdistin kampaukseen romanttisen kampauksen letti kruunun sekä hääkampauksesta kiharanutturan. Pohjatyön tein lämpörullulla sekä nutturan sisällä olevan valkin alle tein pienen letin johon sain valkin tukevasti kiinni. 





Ehostus kurssi

Meikkejä tehdessä on otettava huomioon asiakkaan toiveet, oma tyyli, iho sekä millainen puku ja tilaisuus on kyseessä. 





Klassinenmeikki
Klassisessa meikissä käytetään klassisia ja ajattomia sävyjä meikissä. Huulet ovat vanhasti rajatut ja kirkkaan väriset. 



 Päiväjuhlameikki
Päiväjuhlameikissä on käytetään helmiäisiä sävyjä sekä kirkasta huulipunaa. Kulmista ja luomista tehdään pehmeät.

 Näytösmeikki
Näytösmeikissä kuuluu käyttää voimakkaita sävyjä ja niitä pitää käyttää voimakkaasti ettei lavalle tulevat valot syövärejä meikistä pois. Sen ei tarvitse olla niin tarkka, koska sitä ei katsota läheltä. 

Teemameikki

Teemameikissä valitaan omaan tyyliin sopiva teemameikki ja se toteutetaan asiakkaalle hänen toiveiden mukaan.  


 Luonnollinen meikki

Luonnollisessa meikissä käytetään hyvin pehmeitä ja hentoja värejä. Kulmiin laitetaan vaain hiukan väriä ei tehdä tarkkaa kulmaa tai viivaa.


 Trendimeikki

Meikki tehdään vuodenajan mukaan käyttäen siihen sopivia värejä ja hakemalla värimaailmaa asiakkaan asusteesta. 


  Häämeikki

Hää meikin kuuluu olla raikas. Sävyinä on on huulilla kirkkaat värit ja luomilla ajattomat helmiäsvärit. Tuotteitten on oltava veden kestäviä kyyneleitä varten.



  Iltajuhlameikki

Iltajuhlameikissä käytetään tummiasävyjä. Korostukset voivat olla tummemmat kun muissa meikeissä sekä kulmat saa olla vahvat.