sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kampauksia

Aloimme harjoittelemaan syvemmin kampausten tekoa. Harjoittelimme tekniikoita, joilla kampauksista saa kestävämpiä sekä miten saa kiinnitettyä lisäkkeitä hyvin hiuksiin. 

Ensimmäinen kampaus oli romanttinen letti-nuttura kampaus, joka sopii hyvin esimerkiksi treffeille tai jos menee ulos syömään. Kampaukseen tehtiin eteen kruunumainen letti ja niskaan kahdesta letistä nuttura valkin päälle. Valkin pohjalle tehtiin pieni letti johon valkin saa kiinnitettyä kunnolla. Föönaus on tässä kampauksessa kaiken a ja o. Siihen on kiinnitettävä huomiota, koska tämä kampaus ei hyvän föönauksen jälkeen tarvitse muuta pohjatyötä.



Hääkampaus. Tähän kampaukseen tehtiin tarkka pohjatyö kihartamalla piipparilla sekä todella kestävillä muotoilutuotteilla. Takaraivolle kiinnitettiin pieni valkki jonka päälle kiharat nosteltiin yksitellen ja kauniisti aseteltuina. etu osa kiharrettiin sivuttain, että saatiin hiukset menemään siitä kauniisti taaksepäin. Kampausta tehdessä on tärkeä ottaa huomioon, että föönaa hiukset oikeaan suuntaan jolla kampauksesta saa nätin eikä hiukset sojota minne sattuu. On myös tärkeää kihartaa hiukset tarkasti ja nekin oikeaa suuntaan.






Sileä niskanuttura. Meillä oli KC Professionalin järjestämä kampauskoulutus, jossa kävimme erilaisia kampaus tekniikoita läpi ja halusiin niistä itse testata tätä nutturaa. Valitsin nutturan, koska halusin oppia miten saadaan hyvä sileä pinta ja iso nutturra käyttäen vain omia hiuksia. 



Tein tämän jakson ainaka myös kampaus ja ehostus näytön. Kampauksen tein mallille, joka oli menossa muotinäytökseen Kukkakauppa Ruusupuun 20 vuotis syntymäpäiville. Yhdistin kampaukseen romanttisen kampauksen letti kruunun sekä hääkampauksesta kiharanutturan. Pohjatyön tein lämpörullulla sekä nutturan sisällä olevan valkin alle tein pienen letin johon sain valkin tukevasti kiinni. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti